mennessä Michelle V. Rafter
Kun ensimmäinen Kindle tuli markkinoille vuonna 2007, Jesse Vincent oli kiinnostunut ideasta muttei ollut vakuuttunut siitä, että sähköinen kirjanlukija 6 tuuman mustavalkonäytöllä olisi kovan hintansa arvoinen. Kaksi vuotta myöhemmin Amazon toi markkinoille kevyemmän Kindle 2:n, jossa oli kestävämpi akku, nopeampi sivun päivitys ja tilaa 1 500 kirjalle. Vincent antoi lopultakin periksi. ”Laite oli houkutteleva”, ohjelmistokehittäjä myönsi.
Tähän mennessä Amazon on myynyt jo noin 400 000 Kindle-kirjanlukijaa kirjojen ystäville ja teknonörteille. Vaikka Kindle ja muut sähköiset kirjanlukijat eivät mullistaisikaan kirjallisuuden maailmaa, kuten laitteiden kannattajat uskovat, niitä on lähes mahdotonta olla huomaamatta.
On myös mahdotonta olla huomaamatta sähköisten kirjojen asettamia tietoturvahaasteita. Viime kuukausien aikana muutamat Kindle-laitteen omistajat ovat kertoneet Twitterissä laitteidensa varastamisesta ja tilin kaappaamisesta. Sähköiset kirjanlukijat ovat pohjimmiltaan tietokoneita, jotka käyttävät langatonta 3G-yhteyttä ja Web-selainta sähköisen tiedon lataamiseen, joten laitteiden ja niiden sisältämien tietojen suojaaminen on tärkeää.
Sähköisten kirjojen ja kirjanlukijoiden tulva
Amazonin verkkokaupassa on myynnissä noin 275 000 sähköistä kirjaa ja uusia nimikkeitä julkaistaan joka päivä, joten se on näkyvin sähköisten kirjojen ja kirjanlukijoiden toimittaja. Pian Kindle 2:n helmikuun julkaisun jälkeen Amazon toi markkinoille Kindle DX:n, isomman mallin, jossa on 9,7 tuuman näyttö ja kiinteä PDF-lukija erityisesti sanomalehtiä, aikakauslehtiä ja muuta suurikokoista materiaalia varten. Tänä syksynä kuuden amerikkalaisyliopiston, esimerkiksi Princetonin ja Arizona State Universityn, opiskelijat osallistuvat pilottiohjelmaan, jossa Kindle DX:ää käytetään oppikirjojen ja luentomuistiinpanojen lukemiseen.
Kilpailijat, esimerkiksi Sony, Plastic Logic ja iRex, ovat kuitenkin tuomassa markkinoille omia sähköisiä kirjanlukijoitaan. Jollet halua luopua älypuhelimestasi, siihen on saatavana sähköisiä kirjanlukijasovelluksia, esimerkiksi iPhone-sovellukset Eucalyptus ja Stanza. Tai Blackberryn eReader. Windows-käyttöisiin laitteisiin on saatavana Mobipocket Reader.
Turvallisuuskysymykset
Turvallisuuden kannalta sähköiset kirjanlukijat eivät juuri eroa tietokoneista tai älypuhelimista. Seuraavassa on joitakin seikkoja, jotka kannattaa ottaa huomioon:
Laitteen varastaminen. Sähköisten kirjanlukijoiden houkuttelevimpia piirteitä ovat niiden pieni koko ja keveys. Tällä hetkellä Kindle-laitteissa ei ole salasanasuojausta eikä lukkoja. ”Kuka tahansa voi ottaa Kindle-laitteen ja lukea asiakirjan”, muistuttaa Garrett Kiely, Kindle-käyttäjä ja University of Chicago Press -yliopistopainon johtaja. 344 eli 10 prosenttia University of Chicago Pressin akateemisista teksteistä on saatavana sähköiselle kirjanlukijalle. Noudata hyviä turvallisuusmenettelyjä, esimerkiksi muista panna laite salkkuun, laukkuun tai tietokonekassiin, kun olet lopettanut sen käytön.
Identiteettivarkaus. Lukon ja salasanan puuttuminen tarkoittaa, että jos joku varastaa Kindle-laitteesi, he voivat kirjautua sisään sinun nimissäsi ja ostaa sähköisiä kirjoja luottokortillasi, kuten tapahtui Twitterissä laitteensa varastamisesta kertoneille käyttäjille. Vaikka estäisit luottokorttisi käytön, varas voi poistaa tilisi käytöstä Amazonin sähköisten kirjojen kaupassa ja luoda uuden tilin omalla nimellään ja luottokortillaan. ”Kukaan ei voi tietää, että heidän käyttämänsä luottokortti oli varastettu”, kertoo kalifornialainen kirjailija Stephen Peters, joka kirjoitti sähköisen kirjan Kindle Culture (Arte Intera Press) Amazonin sähköisestä kirjanlukijasta.
Virukset. Sähköiset kirjanlukijat käyttävät langatonta 3G-verkkoa, jota matkapuhelimetkin käyttävät, ja pelkistettyä Web-selainta Internet-yhteyden muodostamiseen sähköisten kirjojen kauppoihin. Joillakin laitteilla voi muodostaa yhteyden myös kannettaviin tietokoneisiin tai työasemiin tiedostojen siirtämiseksi tai lataamiseksi. Sen vuoksi on mahdollista, että sähköinen kirjanlukija voi saada virustartunnan tai madon sähköpostiviestistä, tiedostosta tai Web-sivulta. Petersin mukaan kukaan ei ole vielä ilmoittanut tällaisesta, mutta se ei tarkoita, etteikö uhka lisääntyisi sähköisten kirjanlukijoiden suosion kasvaessa. Syynä on se, että hakkerit kehittävät viruksia tavallisesti Windows-pohjaisiin tietokoneisiin, koska niin monet käyttävät niitä. Kindle-laitteiden ja muiden sähköisten kirjanlukijoiden käyttäjien määrä on tähän verrattuna pieni, joten nämä laitteet eivät ole vielä yhtä houkuttelevia kohteita hakkereille.
Jos harkitset sähköisen kirjanlukijan hankkimista, voit olla varma, että laitteille saatavien kirjojen ja muun materiaalin määrä tulee kasvamaan räjähdysmäisesti. Muiden kannettavien elektronisten laitteiden tavoin on kuitenkin hyvä muistaa niihin liittyvät tietoturvariskit. Suhtaudu sähköiseen kirjanlukijaan matkapuhelimen tai kannettavan tietokoneen tavoin. Kun et käytä kirjanlukijaa, pane se talteen, jotta se ei katoa tai sitä ei varasteta, ja ole tarkkana sen kanssa, mitä lataat siihen.
Michelle V. Rafter on Portlandissa asuva toimittaja. Portland sijaitsee Yhdysvalloissa Oregonin osavaltiossa. Hän on kirjoittanut yrityksistä ja tekniikasta aikakauslehtiin, sanomalehtiin, sanomalehtikatsauksiin ja Web-sivustoihin jo yli 20 vuoden ajan.
Testaa tietokoneesi alttius verkkouhille ja opi, miten voit suojata tietokonettasi entistä paremmin.
TestiAuttavat suojaamaan perheesi tietokonetta viruksilta ja muilta uhilta.
TutustuNapsauta alta uusimpien virusuhkien poisto-ohjeet.
Onko sinulla omaa blogia?
Äänestä